Aihearkisto: Blogi

Sukellusvenematka Suomenlahdella 13-16.08.1991

GTK’n merigeologisen yksikön ja VSEGEI’n vastaavan merigeoryhmän välillä oli TT-yhteistyöksi (Tieteellistekninen) sovittu Suomenlahden geoekologinen tutkimus, johon liittyi yli 10 km pitkän ja ympäröivää pohja peräti 40 m syvemmän Jontkaksi nimetyn uoman tutkiminen.

Aamulla 13.8.91 tutkimusalus Akademik Aleksey Kryloviin astui joukko suomalaisia tutkijoita: Boris “Boba” Winterhalter (GTK), Lauri Niemistö (MTL), Ami Häkkinen (GTK) ja Juha- Markku “Jukkis” Leppänen (MTL). Krylov oli tutkimussukellusvene Bravon tukiasema. 

BRAVO on neuvostoliittolaisvalmisteinen 1990 rakennettu pienehkö tutkimussukellusalus. Sen suurin sukellussyvyys on 600 m ja toimintasäde noin 14-18 mpk. Alus on 13 m pitkä ja painaa 45 tonnia. Sille on varattu Krylov’in vasemmalla puolella suojainen talli, josta se varsin nerokkaalla tavalla lasketaan mereen ja nostetaan sieltä pois. Bravon perusmiehitys on päällikkö, konepäällikkö ja teknikko. Lisäksi alukseen voidaan ottaa muutama tutkija/havainnoitsija.

Videossa tunnelmia Krylovilta ja Barvolta.

Laivan lääkäri varmisti osallistujien kelvollisen terveystilan jota ilman ei veden alle ole menoa. Sukellus- aluksen vesille laskun ja miehistön laitteistotarkistuksen jälkeen Boba, Jukkis ja Ami siirtyivät alukseen klo 10:30 ja Bravo aloitti ensimmäisen sukelluksen.

14.8.1991 klo 10:30 ja Bravo aloitti ensimmäisen sukelluksen.

Sukelluksen alkuvaiheessa Jukkis tarkkaili vedessä olevaa keijustoa (planktonia) aluksen vasemman puoleisesta tarkkailuventtiilistä (ikkunasta). Lähellä pintaa levähiukkaset olivat hahtuvaisia. Alus jatkoi vaipumista syvemälle, jolloin näkyvyys väheni sillä valoja ei oltu vielä sytytetty (kapteenilla oli muuta puuhaa). Valojen sytyttyä hiukkaset näkyivät erinomaisesti. Niitä oli vähintään yhtä paljon kuin pinnassa, mutta niiden muoto muuttui syvyyden mukaan. Ne muistuttivat pitkähäntäisiä koaguloituneita rihmamaisia pisaroita vaipumassa alaspäin.

Valonheittimien valaisema pohja ilmestyi näkyviin 76 metrissä. Pohjan tarkempi havainnointi alkoi 86 m:ssä aluksen jalasten viistäessä tummanharmaata pohjaa, jossa pieniä vaaleita muutaman sentin kokoisia laikkuja. Laikut muistuttavat jossain määrin lohjenneita savipalasia, jotka ovat osittain liejun peitossa. Kilkkejä (Mesidotea) näkyy pohjalla siellä täällä useitakin neliömetrillä. Hieman matalammassa (85 m) tultiin kovemmalle pohjalle, jossa paikoin runsaasti Korsö- tyyppisiä konkretioita (glasiaalisavikokkareita), joiden pinnalle oli saostunutta Fe- ja Mn- oxyhydraattia. Ajon aikana aluksen pohja kolahteli yksittäisiin kiviin. Paikoin näkyi myös kiviä, joiden ympärille oli juuri pohjan pinnan tasoon saostunut konkretiorengas. Yksi kivi oli kääntynyt pystyyn siten että rengas oli pystysuorassa – mikähän voima siihen on vaikuttanut?

Ajettuamme suuntaan (340o) hieman yli yhden mpk, veden syvyys alkoi kasvaa ja hetkessä olimme 105 m:ssä. Pohjalla oli runsaasti Mysis’tä. Itse pohja oli mustanpuhuva, jossa suuria valkeita läikkiä (rikkibakteeriyhdyskuntia?). Ilmeisesti pohjalla on äskettäin vallinnut pelkistävä hapeton olotila. Kilkkejä ei näkynyt, mikä saattaa johtua niiden hengitystavasta (kidukset perän alla). Mysis sensijaan uiskentelee hieman pohjan yläpuolella eikä ilmeisesti kärsi pohjan ”vähähappisuudesta”. Uomassa olevan veden happi ei ole vielä ehtinyt hapettaa alla olevaa pohjaa. 95 m syvyydessä näkyi useita kuolleita kilkkejä.

Edettyämme ylemmäs uoman rinnettä, noin 87 metrissä, kilkkejä on jälleen runsaasti pohjalla. Klo 14:56 lopetettiin pohjan tarkkailu 86 m syvyydessä ja lähdettiin hitaasti nousemaan pintaa kohti. Jukkis tarkkailee nousun aikana planktonia. Tosin havaintojen teko oli vaikeata, kun sekä manipulaattoreista että eturungosta irtoili liejuhiukkasia, jotka olivat tarttuneet pohjakosketusten yhteydessä. Noin 50 metrin syvyydessä näkyi kampamaneetteja. Syvyys 40 m, jossa partikkelien määrä kasvoi roimasti – varsinainen sinilevien muodostama lumisade. 15 metrin syvyydessä lävistimme harppauskerroksen – väreilyä – 15:07 olemme pinnassa. Ennen kun luukku saatiin auki piti sisä- ja ulkopuolinen ilmapaine tasata, sillä syvyydessä vallitseva kylmyys oli alentanut sisätilan ilmanpainetta vaikeuttaen poistumisluukun avaamista.

Bravo sukellusalus valmistautuu 15.08.91 toiseen sukellukseen, mukana Mihail Spiridonov, Jukkis ja Boba. Luukku suljettiin klo 13:32 ja vajotaan pinnan alle. 5 metrin syvyydessä, suoritetaan tasapainotus ettei pystypotkureita tarvitse käyttää sukellussyvyyden ylläpitämiseksi. Sytytettiin ulkopuoliset valonheittimet; Jukkis näki kauniin aurelian 13 m:ssä. Kaikuluotain näyttää pohjan olevan 85 m:ssä. Vesi on kirkkaampaa kuin edellisen päivän sukelluksen yhteydessä.

22 m syvyydessä suoritetaan uusi tasapainotus. Pystypotkurit 200 kierr/min, pohjaan matkaa 62 metriä. Alasmenossa nopeus hieman kiihtyy. Ulkopuolella valoheittimien valossa hiukkassade näyttää liikkuvan ylöspäin “väärään suuntaan”. 73 metrin syvyydessä vajoamisnopeutta vähen- netty. Sinilevämöhjöä runsaasti näkyvissä, pohja näkyy kun etäisyyttä on 4,5 m; lähestytään pohjaa, Jukkis videoi keski-ikkunasta, 86 m:ssä pohjassa kuolleita kaloja. Itse otan kameralla yksittäiskuvia, 14:10 kuvattu 10 (23 last frame) syvyys 85 m. Pohja täysin kuollut, enimmäkseen hyvin pieniä kuolleita kaloja, jokunen isompi.

Näkyvyys on eilistä parempi. Mustanpuhuva vihertävä pohja, jossa valkeita laikkuja, ja kaloista valkeita jäänteitä ja paikallaan oleva kilkki (ilmeisesti kuollut ?). 10-15 cm kala ui pohjan lähellä, syv. 85-86 m. Pohja muistuttaa fossiilista liuskepintaa (pehmeä), jossa n. 5 cm pituisia kalajäänteitä. Aluksen jalas kyntää pohjaa, vihertävän rusehtava pinta, jonka alla ohut millien paksuinen musta kerros, alla harmaa savi. Jukkis: “pohjalla pieniä lankakeriä, aurelia uiskenteli.” Hieman aikaisemmin pelkistävä, hapeton pohja (musta pinta) oli muodostunut – muuttuu hapet- tuneeksi, näkyi elävä kala ja myysiksiä, pohjalla vihertävän laikullinen levämassa, ”sinilevälunta”. Ajetaan 0.5-1.5 m pohjan yläpuolella 14:45 1 s nopeudella, pohja edelleen laikukas, kuolleiden pikkukalojen jäänteitä. Syv 85-83 m kun matkaa 500 m syvänteen reunalle. Noustiin irti pohjasta 15:03, ajo 2 solmun nopeudella kohti tutkittavaa uomaa; minne vielä matkaa 200 m. Laskeudutaan lähemmäksi pohjaa, syv 83, pohja samantapainen, kalajäänteitä vähemmän, kivi, peltipurkki, kaljapullo (näiden ympärillä liejukinostusta) kiviä karkeasti 10 m välein. Kivien määrä hieman lisääntyy, pieniä 1-2 cm korkuisia ja 10-20 cm leveitä selänteitä uomanrinteen sivulla pituussuunnassa syv. reilut 85 m. Ei kuolleita kaloja; pohjan lähellä enemmän virtausta (dynaa- misempi alue); myysiksiä ja ponttiksia. 15:34 saavuttiin syvänteen reunalle (aluksen syvyys 94 m ja kölin alla 8 m vettä. Runsaasti myysiksiä, syv. 110 m uoman pohjalla, pitkiä virtausmerkkejä. ajamme suunnassa 20 N. koneet seis, loki näyttää kuitenkin 0.4-0.5 s. 107 m:ssä otetaan vesinäytteet. Kännymme ja lähdemme uoman poikki nousemaan vastakkaista seinämää ylös; valkoisia 1-2 cm korkeita kasaumia. Tummapohja, 1 harmotoe, myysiksiä runsaasti, hapettavat olosuhteet, pohja rusehtava, syv. 95 m länsi reunalla mustan puhuva, enemmän resenttiä tavaraa. Reunan tuntumassa, syv 90 m pohja tasoittuu loivasti, kuolleiden kalojen jäänteet lisääntyvät, 16:02, samantapainen pohja kuin toisella itäisellä puolella. 16:06 syv 85 m Kännymme takaisin reunan suuntaisesti, vesi näyte. Spiridonov tarkkailee pohjaa laskeudumme uoman pohjalle. 16:27 nousemme 45 metrin syvyyteen ja lähdemme ajamaan kohti Krylovia. 36 m syvyydessä Jukkis tarkkailee edelleen biotaa. 16:41 noustiin pintaan.

Hämmästyttävin havainto liittyi eittämättä uoman ja sen ulkopuolella vallitsevien elinolojen räikeä ero; vastakkaisuus elämän ja kuoleman välillä. Uoman virtaavassa hapekkaassa vedessä elämä kukoisti kun taasen uoman ulkopuolella pohjan läheinen vesi oli hapetonta – kuollutta.

Teksti Boris Winterhalter, video Juha-Markku Leppänen