Teksti ja kuvat: Jan-Victor Björkqvist, 2018. Kirjoittaja on väitöskirjatutkija Ilmatieteen laitoksen Merentutkimus-yksikössä.
Suomalaisen merentutkimuksen piirit ovat pienet, mutta aallokkotutkijoilla sama pätee maailmanlaajuisestikin. Tämän sain makeasti kokea, kun Miamin yliopiston professori paljastui suomalaisen aaltotutkijalegendan vanhaksi tutuksi—mukavia, vakuuttavan parrakkaita miehiä molemmat.
Kansainvälisessä yhteistyössä voittavat yleensä kaikki, mutta minut oli erityisen helppo vakuuttaa Miamissa vierailun kannattavuudesta. Tämänvuotinen matkani oli toinen laatuaan, sillä vierailin Miamin yliopistolla jo pari vuotta sitten nauttien säästä ja tieteellisesti haastavasta ilmapiiristä. Kerrasta kaupunkia ei tosin opi tuntemaan, mistä todisteena käykööt maaliskuisena aamuna taloni ulkopuolelta löytynyt päätön kana. Tästä tapahtumasta ja sen taustoista kuitenkin lisää hieman myöhemmin.
Virallisesti olin vieraana paikassa nimeltä Rosenstiel School of Marine and Atmospheric Sciences (RSMAS). Kampus sijaitsee delfinaarion vieressä Virginia Key -saarella. Rantabaaria lukuun ottamatta paikka vastaa kooltaan ja yleiseltä ilmapiiriltään hieman Helsingin yliopiston Kumpulan kampusta. Miamin yliopiston pääkampus taas löytyy metroradan varrelta. Vaikka kampus on amerikkalaisessa mittakaavassa pieni, mahtuu sinne kuitenkin mm. opiskelija-asuntoja ja ulkouima-allas, eikä pesäpallokenttäkään ole kuin lyhyen kävelymatkan päässä. Mainiosta Titanic-baarista puhumattakaan.
Pääkampuksen ja RSMAS-kampuksen välillä kulkee yliopiston maksuton pikkubussi, joka pysähtyy myös taloni lähellä olevalla metroasemalla—joskin hyvin harvoin vuorovälein. Tämä bussi ja tiheään kulkeva metro olivat kuitenkin ainoat käytännössä toimivat julkiset liikennevälineet. Yleiset bussit kyllä kulkevat minne pitääkin, mutta aikataulun mukaisina aikoina niitä on turha pysäkeillä tähystellä. Vaikka autolla kulkeminen on normi—eikä paikallinen kaupunkisuunnittelu juurikaan jalankulkijoita huomioi—pärjää osa paikallisista jatko-opiskelijoista polkupyörän ja julkisten kulkuneuvojen yhdistelmällä. Myös Uber toimii Miamissa loistavasti, enkä kävelyä pelkäämättömänä loppujen lopuksi edes hankkinut polkupyörää.
Liikkumisen lisäksi haasteena on asuminen. Kustannusten nousun takia kimppa-asuminen on suosittua; omassa purjeveneessä kotia pitävä tutkija taas edusti kirjon luovaa ääripäätä. Yksi nuori tutkija kertoi asuneensa opintojen alussa kampuksen viereisellä Key Biscayne -saarella. Nykyään saari on yläluokan aluetta, mutta siellä sijaitseva State Park on edelleen kaikkien ulottuvilla ja ehdottomasti näkemisen arvoinen. Itse vuokrasin huoneen hiljaiselta omakotitaloalueelta metroradan varrelta. Tampereella kerran vieraillut vuokraemäntä piti suomalaisia hyvin korkeassa arvossa, eikä ensimmäisellä kerralla pitänyt tarpeellista pyytää etukäteen mitään maksuja tai papereita. Pääsin samaan paikkaan asumaan kaksi vuotta myöhemmin.
*
Matkani päätarkoitus oli edistää väitöskirjaani, jonka yksi aihe on lyhyiden aaltojen lainalaisuudet. Asia ei ole aivan suoraviivainen, sillä aallot elävät ja etenevät sekä ajassa että paikassa. Toisin sanoen, aalloilla on sekunneissa mitattava periodi ja metreissä mitattava pituus, mutta molempien ulottuvuuksien samanaikainen havainnointi vaatii hieman poikkeuksellisia järjestelyjä (yleensä mittauksista ei saada aallonpituutta).
Meidän tarpeisiimme sopiva koejärjestely tehtiin tutkimusalus Arandalla heinäkuussa 2015. Laivalla mukana oli myös miamilainen professori, jonka luona vierailisin ensimmäisen kerran seuraavana vuonna. Vaikka tarvittavat havainnot saatiin kerättyä Itämerellä, nousi ongelmaksi niiden tulkitseminen. Poikkeukselliset mittausjärjestelyt vaativat poikkeukselliset tulkintatyökalut, eikä Suomesta löytynyt tämän kapean erityisalan asiantuntijaa. Lähtökohdat Miamin matkaani varten olivat nyt selvät.
Ensimmäisen matkani aikana otin haltuun uuden analyysimenetelmän teorian ja sovelsin tätä Itämeren havaintoaineistoon. Tämän lisäksi onnistuin pääsemään mukaan (hyvin) lyhyiden aaltojen ja pidempien aaltojen vuorovaikutusta tutkivaan kokeeseen. Idea aaltotankissa tehtävästä kokeesta syntyi pakettiautossa käydyistä keskusteluista ja huipentui vertaisarvioituun julkaisuun.
Aaltotankkitutkimuksessa mukana olleet henkilöt olivat valitettavasti kahden vuoden aikana siirtyneet muualle, joten tehdylle työlle ei uusintavierailullani syntynyt luonnollista jatkoa. Tänä vuonna sain kuitenkin uuden menetelmän turvin tulkittua Itämerellä mitattua aallokkoa tavalla, joka luo yhteyden ajallisessa aineistossa näkyvien lainalaisuuksien ja aallonpituuksina ilmoitettujen tulosten ominaisuuksien välillä. Kaiken lisäksi minulle rupesi pikkuhiljaa selviämään miten tämä työ istuu väitöskirjakokonaisuuteni luontevasti—arkipäivän hälinästä vapautetun työajan voima on valtava.
*
Kuten kirjoituksen alussa mainitsin, vapautettiin jotkut Miamissa muustakin kuin arkipäivän hälinästä. Tarkoitan tietenkin tieltä löydettyä, päästänsä vapautettua kanaa. Kyseessä ei ollut suojatietapaturma, vaan uskonnollinen rituaali. Miamissa osa väestöstä harjoittaa nimittäin karibialaista Santería-uskontoa. Rituaali suoritetaan katkaisemalta kanalta pää, laittamalla se säkkiin ja jättämällä se risteykseen. Tämä uhraus avaa uskonnonharjoittajan oman elämän risteyksen tarjoamille uusille mahdollisuuksille. Tässä nimenomaisessa tapauksessa säkki oli kuitenkin jätetty pois, tai sitten joku kaupungin lukuisista kodittomista kissoista oli repinyt kanan trooppiseen ulkoilmaan ja raahannut sen kävelytielle.
Voisi tietenkin kuvitella, että päiväkausiksi ulos jätetty kana sopisi huonosti yhteen lämpimän ja kostean ilmaston kanssa. Tämä oletus osoittautuikin oikeaksi. Uhrikana kuitenkin siivottiin ennen pitkään pois, asia ratkesi, ja arkiaamut jatkuivat kanattomina ja hiukan hajuttomampina. Näiden odottamattomien tilanteiden ilmetessä muistelin usein serbialaisen post-docin—hienoisen huvittunutta—kommenttia ihmisten epäröidessä lähteä iltakävelylle kokousmatkallamme New Orleansissa: I think it will be ok.