Kokouskutsut

Syyskokous 2016

SMT:n syyskokous pidetään tiistaina 29.11.2016 klo 17 Annalassa, Hämeentie 154, Helsinki (ks. hyotykasviyhdistys.fi/annala/).

Kokouksen asialista on sääntöjen 12 §:n mukaisesti

1. valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjan tarkastajaa ja kaksi ääntenlaskijaa
2. todetaan kokouksen laillisuus
3. päätetään hallituksen jäsenmäärästä, valitaan puheenjohtaja erovuoroisen puheenjohtajan tilalle, valitaan hallituksen jäsenet erovuoroisten tilalle.
4. valitaan kaksi toiminnantarkastajaa ja näiden varamiehet tai vaihtoehtoisesti valitaan tilintarkastusyhtiö tarkastamaan yhdistyksen tilit.
5. hyväksytään toimintasuunnitelma ja talousarvio, päätetään yhdistyksen toimihenkilöille maksettavista palkkioista sekä vahvistetaan jäsenmaksu erikseen varsinaiselle ja kannattajajäsenelle
6. käsitellään muut kokouskutsussa mainitut asiat.

Hallituksen jäseninä vuonna 2016 olivat Pekka Alenius (pj), Laura Tuomi (siht.), Ritva Eloranta (tal.hoit), Hermanni Kaartokallio, Seppo Kaitala, Olli-Kalle Kauppinen, Hilkka Pellikka, Lotta Ruokanen. Erovuorossa ovat Laura Tuomi, Ritva Eloranta ja Hermanni Kaartokallio.

Toiminnan tarkastajina olivat Maija Huttunen ja Istvan Heiler, varalla Kimmo Kahma ja Kimmo Tikka.

Toimihenkilöiden palkkiot 0€ ja jäsenmaksut 20€/v/henkilö, 200€/v/yhteisö ehdotetaan pidettäväksi ennallaan.

Toimintasuunnitelma ja talousarvio esillä kokouksessa. Ehdotukset noudattavat vakiintuneita linjoja.

Kokouksen vierailijana on Rakel Hiltunen, pitkän uran Helsingin kaupunginvaltuustossa ja eduskunnassa tehnyt politiikan toimija. Hän oli keskeisesti vaikuttamassa eduskunnan lausumiin merentutkimuksen uudelleen järjestelyjen yhteydessä ja saattoi SMT:n yhteyteen kaupunginsuunnitteluviraston kanssa merikeskusvisiossa. Keskustelemme hänen kanssaan siitä miten asiantuntijaorganisaatio voi osallistua ja vaikuttaa päätöksentekoon.
Kokouksessa on perinteiden SMT:n oma tarjoilu, jonka takia kokoukseen tulevia pyydetään ilmoittamaan tulostaan ja mahdollisista ruokarajoitteistaan 27.11. mennessä vastaamalla tähän osoitteeseen (sihteeri@merentutkijat.fi) tai puhelimitse 0452667979 (Laura Tuomi).

Tervetuloa

Hallitus


Kevätkokous 2016

Suomen Merentutkijat – Havsforskarna I Finland ry:n sääntömääräinen
kevätkokous pidetään tiistaina 26.4.2016 klo 17:00 alkaen Villa Annalassa
(Hämeentie 154, Helsinki)

Yhdistyksemme puheejohtaja Pekka Alenius pitää esityksen Ilmatieteen
laitoksen Argo-poijuista ja gliderista

Kokouksen sääntömääräinen asialista on:

1. valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjan
tarkastajaa ja kaksi ääntenlaskijaa
2. todetaan kokouksen laillisuus
3. esitetään toimintakertomus, tilinpäätös ja tilintarkastajien lausunto
4. päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta
5. päätetään vastuuvapauden myöntämisestä hallitukselle ja muille
tilivelvollisille tai niistä toimenpiteistä, joihin tilien ja hallinnon
tarkastus antaa aihetta
6. käsitellään muut kokouskutsussa mainitut asiat.

Kokouksen jälkeen jatkamme iltaa vapaan keskustelun ja yhdessäolon
merkeissä. Ruokatarjoilun järjestämistä varten pyydämme ilmoittamaan
osallistumisesta ja samalla mahdollisesta erikoisruokavaliosta
sähköpostitse info@merentutkijat.fi tai soittamalla numeroon 045 266 7979
(Laura Tuomi).

Tervetuloa!


Syyskokous 2015

Yhdistyksen syyskokous pidetään joko keskiviikkona 16.12.2015 klo 17 alkaen tai tiistain 15.12 samaan aikaan. Paikka ilmoitetaan myöhemmin

Sääntöjen 12 §:n mukaan kokouksessa

  1. valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjan tarkastajaa ja kaksi ääntenlaskijaa
  2. todetaan kokouksen laillisuus
  3. päätetään hallituksen jäsenmäärästä, valitaan puheenjohtaja erovuoroisen puheenjohtajan tilalle, valitaan hallituksen jäsenet erovuoroisten tilalle.
  4. valitaan kaksi tilintarkastajaa ja näiden varamiehet tai vaihtoehtoisesti valitaan tilintarkastusyhtiö tarkastamaan yhdistyksen tilit.
  5. hyväksytään toimintasuunnitelma ja talousarvio, päätetään yhdistyksen toimihenkilöille maksettavista palkkioista sekä vahvistetaan jäsenmaksu erikseen varsinaiselle ja kannattajajäsenelle
  6. käsitellään muut kokouskutsussa mainitut asiat.

Kokousasioiden jälkeen kuullaan professori Jorma Kuparisen esitelmä ja tuoreet kuulumiset SCOR-komitean työstä ja kokouksesta.

Hallitus


Syyskokous 2014

Yhdistyksen syyskokous on keskiviikkona 10.12.2014 klo 17 alkaen Dynamicumin Terassilla (Ilmatieteen laitos), Erik Palmenin aukio 1, Helsinki.

Sääntöjen 12 §:n mukaan kokouksessa

  1. valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjan tarkastajaa ja kaksi ääntenlaskijaa
  2. todetaan kokouksen laillisuus
  3. päätetään hallituksen jäsenmäärästä, valitaan puheenjohtaja erovuoroisen puheenjohtajan tilalle, valitaan hallituksen jäsenet erovuoroisten tilalle.
  4. valitaan kaksi tilintarkastajaa ja näiden varamiehet tai vaihtoehtoisesti valitaan tilintarkastusyhtiö tarkastamaan yhdistyksen tilit.
  5. hyväksytään toimintasuunnitelma ja talousarvio, päätetään yhdistyksen toimihenkilöille maksettavista palkkioista sekä vahvistetaan jäsenmaksu erikseen varsinaiselle ja kannattajajäsenelle
  6. käsitellään muut kokouskutsussa mainitut asiat.

Kokousasioiden jälkeen kuullaan esitelmä.

Hallitus


Kevätkokous 2014

Yhdistyksen kevätkokous pidetään maanantaina 28.4.2014 klo 17:00 Dynamicumin Terassilla Helsingissä, Erik Palmenin aukio 1.

Kokouksen asialista:

1. valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjan tarkastajaa ja kaksi ääntenlaskijaa
2. todetaan kokouksen laillisuus
3. esitetään toimintakertomus, tilinpäätös ja tilintarkastajien lausunto
4. päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta
5. päätetään vastuuvapauden myöntämisestä hallitukselle ja muille tilivelvollisille tai niistä toimenpiteistä, joihin tilien ja hallinnon tarkastus antaa aihetta
6. käsitellään muut kokouskutsussa mainitut asiat

Kohdan 6 mukaisena muuna asiana keskustellaan yhistyksen toiminnasta ja raportoidaan meripolitiikkajaoksen työstä.

Helsingissä 16.4.2014

Hallitus


Kevätkokous torstaina 18.4.2013 klo 17 Villa Annalassa (Hämeentie154, Helsinki)

Asialista:

1.     valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjan tarkastajaa ja kaksi ääntenlaskijaa

2.     todetaan kokouksen laillisuus

3.     esitetään toimintakertomus, tilinpäätös ja tilintarkastajien lausunto

4.     päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta

5.     päätetään vastuuvapauden myöntämisestä hallitukselle ja muille tilivelvollisille tai niistä toimenpiteistä, joihin tilien ja  hallinnon tarkastus antaa aihetta

6.     käsitellään muut kokouskutsussa mainitut asiat.

Kokouksen muuna  asiana on yhdistyksen hallituksen vuoden vaihteessa perustaman työryhmän toiminnan esittely. Työryhmä perustettiin edistämään yhdistyksen strategian mukaista merialan keskittymän syntymistä Suomeen.

Kokouksen jälkeen on perinteinen ruokatarjoilu.


MAAILMAN MERIEN PÄIVÄN SEMINAARI 8.6.2012

YK on julistanut kesäkuun 8. päivän maailman merien päiväksi (World Ocean Day). Päivää vietetään Suomessa tänä vuonna aamupäivän seminaarilla Ilmatieteen laitoksen Brainstorm-auditoriossa.

Suomen merentutkijat – Havsforskarna i Finland ry., Merentutkimuksen kansallinen SCOR-komitea ja Ilmatieteen laitoksen merentutkimusyksikkö järjestävät Maailman merien päivän seminaarin 8.6. Ilmatieteen laitoksen (Dynamicum, Erik Palmenin aukio 1, Helsinki) Brainstorm-auditoriossa klo 9–12.

Seminaari alkaa kahvitarjoilulla klo 9, jonka jälkeen kuullaan klo 09:30 alkaen neljä alustusta merentutkimuksen ajankohtaisista globaaleista aiheista. Aikaa on varattu runsaasti myös keskusteluille.

Esitykset:

  • Professori emeritus Jouko Launiainen kertoo valtamerten lämpötilan, merenpinnan korkeuden sekä napajäiden viimeaikaisista vaihteluista
  • Erikoistutkija Heidi Pettersson, Ilmatieteen laitos, kertoo meren ja ilmakehän välisestä hiilidioksidin vaihdosta
  • Erikoistutkija Eero Aro, Riista- ja kalataulouden tutkimuslaitos, Kansainvälisen merentutkimusneuvoston neuvontakomitean jäsen kertoo kalakantojen tilanteesta ja kehityksestä Pohjois-Atlantilla ja Itämerellä
  • Professori Markku Viitasalo, Suomen ympäristökeskus, kertoo ilmastonmuutoksen vaikutuksesta merten biologiaan ja tulevaisuuteen

Tilaisuus päättyy viimeistään klo 12. Dynamicumin ruokalassa voi tilaisuuden jälkeen nauttia lounaan omakustannushintaan.

Seminaari on avoin yleisölle ja osallistumisesta voi ilmoittaa sähköpostitse osoitteeseen info@merentutkijat.fi 31.5. mennessä.

Tarkempi seminaariohjelma tiedotetaan toukokuun lopulla.

Ystävällisin terveisin,
Suomen Merentutkijat – Havsforskarna i Finland ry
Merentutkimuksen kansallinen SCOR-komitea
Ilmatieteen laitos, Merentutkimus


Yhdistyksen sääntömääräinen kevätkokous pidetään maanantaina 23.4.2012 Rauhanasemalla, Pasilassa, Helsingissä klo. 17.00

Kevätkokouksessa varsinaisen asialistan jälkeen käytävän keskustelun alustaa Itämeren suojelukomission (HELCOM) tieteellinen sihteeri Maria Laamanen aiheesta ”Tutkimuksen ajankohtainen rooli Itämeriyhteistyössä – Ajatuksia HELCOM Baltic Sea Action Planin ja meristrategiadirektiivin toimeenpanon näkökulmasta”.

Sääntömääräiset asiat käsitellään seuraavan asialistan mukaan:

  1. valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja kaksi ääntenlaskijaa
  2. todetaan kokouksen laillisuus
  3. esitetään toimintakertomus, tilinpäätös ja tilintarkastajien lausunto
  4. päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta
  5. päätetään vastuuvapauden myöntämisestä hallitukselle ja muille tilivelvollisille tai niistä toimenpiteistä, joihin tilien ja hallinnon tarkastus antaa aihetta
  6. käsitellään muut kokouskutsussa mainitut asiat.

Kokouksessa nautitaan myös merentutkijoiden päivällinen jälkiruokineen.

Missä merentutkimuksessa mennään? Miltä suomalainen merentutkimus ja sen tulevaisuus näyttää eduskunnasta ja hallitusohjelman näkökulmasta?


YHDISTYKSEN KOKOUS TO 27.10.2011 18:00

Kokous torstaina 27.10.2011 klo 18. Hyötykasviyhdistyksen Villa Annalassa, Hämeentie 154, Helsinki. Sisältää merentutkijoiden jo käsitteeksi muodostuneen päivällisen.

Saamme vieraaksemme kansanedustaja Martti Korhosen. Hän on nykyisen eduskunnan ympäristövaliokunnan puheenjohtaja ja edellisen eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunnan puheenjohtaja. Näiden lisäksi hän on toiminut Vasemmistoliiton puheenjohtajana ja ministerinä Lipposen II hallituksessa. Valiokuntapuheenjohtajuuksiensa ansiosta Korhonen on erityisen perehtynyt myös suomalaisen merentutkimuksen viime vuosien kehitykseen.

Merentutkijoilla on nyt erinomainen tilaisuus kuulla mitä meiltä odotetaan eduskunnassa ja samalla voimme yhdessä pohtia miten merentutkimuksella parhaiten voidaan palvella yhteiskuntaa ja poliittista päätöksentekoa.

TULE MUKAAN KUULEMAAN JA KESKUSTELEMAAN.