Yhdistys

Suomen Merentutkijat – Havsforskarna i Finland ry on merentutkimuksen ammattilaisten riippumaton yhdistys

Suomen Merentutkijat – Havsforskarna i Finland on vuonna 2009 perustettu merentutkimuksen ammattilaisten riippumaton yhdistys, joka edistää suomalaista merentutkimusta ja toimii yhdyssiteenä merentutkimuksen parissa työskentelevien ja työskennelleiden kesken.

Yhdistys pyrkii monipuoliseen positiiviseen yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen merentutkimukseen liittyvissä kysymyksissä. Se edistää monitieteellistä merentutkimusta ja vaikuttaa yhteiskuntaan merentutkimuksen kehittämiseksi ja kokoamiseksi yhteen.

Toimintaamme kuuluu suomalaisen merentutkimuksen tunnetuksi tekemistä esimerkiksi Maailman merien päivän (8.6.) seminaarien ja tapahtumien muodossa sekä vaikuttamistyötä mm. lausuntoja antamalla ja työryhmiin osallistumalla. Syys- ja kevätkokouksissamme on usein kutsuttuja puhujia merentutkimuksen eri aloilta tai politiikasta.

Jäsenkuntaan kuuluu merentutkimuksen parissa toimivia ja toimineita ammatillisesta suuntautuneisuudesta riippumatta. Yhdistyksen jäsenistöllä on erittäin laaja kokemus meritieteen eri aloista ja yhteistoiminnasta niin kansainvälisesti kuin kansallisestikin.

Yhdistyksen jäseniksi pyritään saamaan merentutkimuksen parissa toimivia ammatillisesta suuntautuneisuudesta riippumatta kaikkialta Suomesta.
Jäsenyyttä voi hakea täältä.